Venepuuntie 9 (Villa Huvi )

Venepuuntie 9 / Kehitysvammaisten asunnot ja palvelutilat ( Villa Huvi )
Venepuuntie 9, 02360 Espoo

Kyseessä  on vaikeasti kehitysvammaisten nuorten asumiskohde, jossa asuntoihin liittyy yhteis- ja palvelutiloja. Luonnossuunnittelu tehtiin yhteistyössä tulevien asukkaiden vanhempien kanssa osallistuvalla ns. Verstas-menetelmällä (Fira Oy), jossa oli mahdollisuus vaikuttaa tilaratkaisuihin, materiaaleihin ja väreihin sekä pihan suunnitteluun.  
Kohteessa on kaksi yksikerroksista asuinryhmää  (7+8 asuntoa), jotka sijoittuvat erillisinä siipinä yhteisten tilojen molemmin puolin. Kaikkien asuntojen omat terassit avautuvat aurinkoisiin ilmansuuntiin.  Yhteiset tilat  avautuvat suojaisan sisäpihan ympärille, mikä erityisesti oli käyttäjien edustajien toive.

Espoon rakennuslautakunta ja rakennusvalvontakeskus myönsivät  Villa Huville  HURRAA-tunnustuspalkinnon v. 2015.  Vuosittain jaettava palkinto on espoolainen hatunnosto ajankohtaiselle, erityisen ansiokkaasti ja onnistuneesti toteutuneelle, rakennettuun ympäristöön liittyvälle teolle.   Tunnustuspalkinto myönnettiin seuraavin perustein:
"Asuntoryhmä on sovitettu onnistuneesti ympäröivään pientaloasutukseen ja rakennuspaikkaa ympäröivään arvokkaaseen  kalliometsäalueeseen.  Rakennuksessa on onnistuttu välttämään laitosmaisuus sekä rakennuksen massoittelussa ja julkisivujen käsittelyssä että sisätilaratkaisuissa. Pihasuunnittelu on kasvivalikoimineen (myös hyötykasveja)  ja toimintoineen laadittu huolella.  Hanke mahdollistaa nuorten itsenäisen asumisen mahdollisimman hyvin ns. kahden oven periaateratkaisulla. Tulevat asukkaat ovat saaneet vaikuttaa myös suunnitteluun mm. asuntopohjien ja materiaalivalintojen osalta."
 
Valmistumisvuosi:  2015
Laajuus 1380 ke-m2 / 15 asukasta
Rakennuttaja: Aspa-säätiö
Pääsuunnittelija arkkitehti  Anneli Lyytikkä ja pihasuunnittelijana maisema-arkkitehti Meri Mannerla / Maisema-arkkitehtuuri MM