Bioklimaattinen omakotitalo "La Arcilla"
Polígono Industrial de Granadilla, Santa Cruz de Tenerife, Espanja
Kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun perusteella saatu toteutus Etelä-Teneriffan ekologiselle koealueelle. Rakennus on mahdollisimman omavarainen ja siinä yhdistyvät kuumaan ja kuivaan ilmastoon soveltuva perinteinen asuntoratkaisu ja uuden teknologian antamat mahdollisuudet.
Taloa voidaan monin eri tavoin sulkea ja avata vuorokauden- ja vuodenaikojen mukaan. Tarvittaessa rakennus muodostaa eräänlaisen tuulitunnelin. ja luonnonmukaista ilmanvaihtoa tehostaa tuulitorni. Kuumenemisen estämiseksi kaareva katto on päällystetty valkoisilla simpukankuorilla ja keraamisen laatan palasilla sekä varustettu tuuletusputkin. Kuusi parveketta ja katettua terassia laajentavat rakennuksen tilat lähes kaksinkertaiseksi. Katolla on aurinkeräimiä ja –paneeleita; ylimääräinen energia johdetaan sähköverkkoon.
Alueella on tutkimuskeskus, tuuli- ja aurinkokeräinpuisto, vedenpuhdistamo, näyttelyrakennus sekä "teknologinen kävelyreitti", jossa esitellään erilaisia uusiutuvaa energiaa hyödyntäviä laitteita. Lisäksi alueella sijaitsee yhteensä 25 eri maista olevien arkkitehtien ekotaloa, joiden toimintaa seurataan anturein ja ne ovat vuokrattavissa lyhytaikaiseen käyttöön.
Valmistumisvuosi 2010
Laajuus 120 hm2
Tilaaja/rakennuttaja : Instituto Tecnológico y de Energías Renovables (www.iter.es > viviendas bioclimaticas)
Suunnittelijat : arkkitehdit Anneli Lyytikkä (Ympäristösuunnittelu OK/pääsuunnittelu) ja Harry Bent (Tritscher Associates, Architects+Designers, Irlanti)